sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Paikallinen mies kuvaa nykyään perunalla

Helsinkiläinen mies on kuvannut koko alkuvuoden perunalla. Innoituksen uuteen harrastukseensa hän on saanut internetistä.

"Liityin aika moneen kamerafoorumiin ja seurasin keskustelu, monessa paikassa mainittiin että "kuva on otettu perunalla". Mietin että tässäpä oiva tilaisuus palata valokuvauksen juurille ja hylätä kaikenlainen kamahomoilu ja rahalla saa -mentaliteetti. Perunoitahan saa mistä tahansa ruokakaupasta tai vaikka omalta palstalta jos niikseen tulee".

Aivan mutkatonta perunalla kuvaaminen ei kuitenkaan ole, paikallinen mies kertoo.

"Filmi- sekä digijärkkäreitä ja pokkarikameroita käyttäneenä on pakko sanoa että perunan alkeellinen käyttöliittymä oli alkuun melkoinen shokki".

Valotusajan ja aukon koon muuttaminen ei toistaiseksi ole vielä onnistunut. Myös perunan optiikka on toistaiseksi tuntematon.

"Niin siis, voihan olla että minulla on tuhansia ruutuja joihin valottunut kuvia väärinpäin tai kuvaajan käsistä ja täysin mahdollista on myös että kuvissa näkyy vain mahdollinen objektiivin suojus sisältäpäin, uskoisin sen näyttävän perunan kuorelta", mies naurahtaa potentiaaliselle kuvaukselliselle katastrofille. Seuraavaksi paikallinen mies kuitenkin vakavoituu.

"Oletan että perunassa jonkinlainen sisäinen muisti, ainakaan mitään muistikorttipaikkaa siitä ei löydy."

"Kuvan tallennusmuoto on myöskin epäselvä, mutta olettaisin kyllä että RAW- ja JPG-muotoja tuetaan." Paikallinen mies tuumaa.

"Ja oletettavasti kuvat siirretään langattomasti koska mitään usb-portteja ei ole."

Onko perunalla kuvaamisessa mitään muita hankaluuksia kuin se että ei ole tietoa millaisia kuvia sillä otetaan ja miten, eikä niiden tallennuspaikkaa tai muotoa myöskään tiedetä?

"No ei kyllä oikeastaan", sanoo paikallinen mies mutta lisää kuitenkin "ehkä se ihmisten tuijottaminen häiritsee. Ja tietysti aina ruokakauppaan mennessä täytyy käydä kassalla näyttämässä että tämä taskussani oleva peruna ei ole kaupasta varastettu vaan harrastevälineeni. Tämä ei aina tunnu menevän jakeluun jostain syystä."

Kuvaavatko muut ihmiset paljon perunalla?

"Kyllä uskoisin, mutta luulen että kuvaaminen tapahtuu enimmäkseen kotistudioissa, kynnys lähteä ihmisten ilmoille kuvaamaan perunalla voi olla monelle liian korkea. Moni pelkää leimautumista 'hupsuksi'. Minäkin taidan olla Suomen ainoa katuvalokuvausta perunalla harrastava." Paikallinen mies toteaa.

Vaikka moni ei julkisesti kuvaakaan perunalla tai myönnä asiaa, on paikallinen mies vakuuttunut että harrastajia löytyy ja hänellä on aikomus perustaa Suomen pottufotarit ry. joiden jäsenet voivat vaihtaa tietoa ja osaamista perunalla kuvaamisesta sekä opettaa vasta-alkajia perunalla kuvaamisen saloihin.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kaljat tonttiin ja muuta kivaa

Uskomatonta. Ostin korillisen Pirkka -olutta, joka tunnetaan myös nimellä "punkkareiden vichy", viikonloppua silmällä pitäen.

Nostin salkun pois turboahdetun pakettiautoni kontista ja seuraavalla sekunnilla salkun kahva repesi rautalankavahvikkeineen irti salkusta, tai tarkemmin ottaen salkun puolikkaat repeytyivät irti kahvasta.

Tästä seurasi se, että paria vaille kaikki tölkit putosivat asfaltille jossa oli paskaista lumisohjoa, bensiiniä ja hiekoitushiekkaa. Sepeli puhkaisi seitsemän tölkkiä välittömästi joista alkoihin suihkuta tätä jumalten ambrosiaa päälleni mitä epäpyhimmällä tavalla.

Jotta alennustilani olisi ollut täydellinen, pääsivät läheisen päiväkodin ja konttorirakennuksen kotiin lähtevät työntekijät ja asiakkaat todistamaan miten ruma setä harjanvarren avulla tökkii kaljatölkkejä ruosteisen pakettiauton alta samalla voimallisesti kiroten.

Voi himskutan pimpura sentään. Jatkossa ostan vain irtotölkkejä ja käytän niiden kantamiseen hyväksi havaittua rottinkikoria. Viinaa en myöskään tämän tapauksen jälkeen arvaa ostaa lasipulloissa enää koskaan.

Auton huoltoa ja muuta

Eilen piti siis olla katsastuspäivä, Urho ei mennyt ensimmäisestä katsastuksesta läpi koska helmassa oli reikä ja toinen rekisterikilven valo oli palanut. Mielestäni tämmöiset rekisterikilven valojen kurkistelut ovat pahinta fasismia koskaan heti tuloveron ja parveketupakointikiellon jälkeen.

Rekisterikilven valoa ei onnistunut ensimmäinen korjaamo A. huomaamaan ja B. vaihtamaan joten päätin suoriutua tästä jotoksesta omin nokkineni. Päätös tuki myöskin kyynisdepressiivistä elämänasennettani jonka mukaan asiat kannattaa tehdä joko itse tai ne ryssitään ja kaikki muut ihmiset ovat idiootteja kunnes toisin todistetaan eikä silloinkaan kannata luottaa päätökseen.

En vittisinyt ryhtyä lampunvaihtohommiin Polaria -hallissa (lue: ulkotiloissa) vaan kruisailin erään huoltoyhtiön, jonka hallituksen jäsen olen, traktorihalliin. Hallin käyttö tämmöiseen oma-aloitteiseen autonkorjaukseen oli ehdottomasti kielletty, kaksi kertaa suullisesti ja kolmasti kirjallisesti mutta koska elämänkokemus on osoittanut että päälle satakiloiset parrakkaat sedät voivat pääsääntöisesti tehdä mitä huvittavat ja olisi erittäin epätodennäköistä että joku tissiposkinen hallituksen jäsen tulisi pulleine vauvankäsineen minut väkisin hallista poistamaan.

Urho siis pakittaen halliin, takaluukku auki työskentelykorkeudelle ja miehekäs keskustelu käyntiin latarin kanssa samalla kun ruiskuttelin WD40:stä ruostuneisiin ruuveihin.

Ensimmäinen ruuvi lähti nätisti auki, pistin sen varovaisesti talteen ja ryhdyin avaamaan toista ruuvia. *riks* kanta räsähti ruostuneesta ruuvista rikki. Laskeskelin hetkisen jaksanko hakea dremelin himasta ja laikalla spedeillä ruuvinkantaan uran johon taltan saisi ja päädyin lopputulokseen etten jaksa.

Siispä akkuporakone käteen ja ruuvinkantaa poraamaan!

Ruosteen alta löytyikin sitten helvetin priimaa ja saatanan kovaa japanilaista terästä. Japanissa tehdään parhaat miekatkin (kts. edellinen päivitykseni) ja näköjään samaa kamaa käytetään John Toyotan mahtikäskyllä myös Hiacen rekisterikilven valojen kiinnitysruuveissa!

Aikani turattuani surkean terän ja leikkuuöljyn kanssa sain ruuvinkannan liki porattua pois. Onnistuin myös poraamaan reiän itse rekisterikilven valon kupuun, onnittelin itseäni vuolaasti. Varsinkin kun pieni soittokierros paljasti että niitä kupuja ei saa varaosina.

Vihdoin saimme lampun kantoineen kaivettua kahvan sisältä ulos mutta seuraavaksi kävi ilmi että lamppu ei irtoa kannasta, ei paljain sormin, ei hanskat kädessä, ei työkaluilla. Apuun pyydettiin lisäksi melkein kaikki tunnetut ja tuntemattomat pyhimyksetkin, onneksi ei ollut pappeja kuuloetäisyydellä.

Onneksi entisenä lapsinerona keksin kiertää leveän gumminauhan lampun ympärille ja näin syntyneen lisägripin avulla saimme lampun nykäistyä irti!

Alkuperäiset ruuvit joutivat mäkeen ja pienen kaivelun jälkeen Urhon kätköistä löytyi pari 25mm hobau-puuruuveja. Tiirasin ruuveja ja takaluukkua vuorotellen ja mietin tosissani että kannattaakohan nyt jollain rakennustarvikkeella korjata pakettiautoa. "Ja vitut" totesin ja ruuvasin ruuvit kiinni.

Pistin luukun kiinni ja virrat päälle. Vaihdettu lamppu paloi hienosti. Sen sijaan nyt oli toinen lamppu palanut.

Toisen lampun molemmat ruuvit olivat ruostuneet muodottomiksi. Tällä kertaa sain ne kuitenkin kunnialla porattua pois. Ja hobarit tilalle.

Sitten kun rekisterikilven valot oli vaihdettu huomattiin että nyt oli lisäjarruvalon polttimo palanut...

Kuntosaleista

Jengi käy nykyään paljon näillä "kuntosaleilla". Minä en kyllä moista ymmärrä, vapaaehtoisesti maksetaan siitä että voidaan mennä hikoilemaan toisten hikoilevien ihmisten sekaan ja sitten jotenkin se kohottaa kuntoa.

Mediaa seuranneena olen käsittänyt että sinne salille mennään poseeraamaan peilin eteen ja yritetään ottaa kuvaa omasta takapuolesta.

En ole mikään asiantuntija, mutta ratkaisukeskeisenä ihmisenä ymmärrän että kuntoa voi kohottaa ilmaiseksi kävelemällä tai pyöräilemällä (fillareita löytää jätelavoilta ilmaiseksi ja ne saa rukattua ajokuntoon lainatyökaluilla) ja omasta takapuolesta saa parhaiten kuvan kun pyytää kaveria nappaamaan tämän kuvan. Se voi tosin maksaa kaverisuhteen joten parempi virittää kamera kunnon kolmijalkaan tai monopodiin jota voi käyttää myös kävelysauvana mikäli kunnon kohotus on kävelyorientoitunutta.

Armeijassa meinasin joutua kuseen kun alokasaikana meille esiteltiin Los Vekaroksen lomaparatiisin lukuisia vapaa-ajanviettorientoja joihin kuului myös kuntosali. Armeijassa ei vakuutusteknisistä syistä saa tehdä mitään ennen kuin on kädestä pitäen näytetty. Tämä on tietenkin helvetin hyvä ottaen huomioon millaisia vidimbesillejä saapumiserissä on.

Joka tapauksessa tätä kuntosalia meille esitelmöi luutnantti Jantunen (tai jotain) joka oli vartensa puolesta jotain saksalaisen supersotilaan ja roomalaisen jumalan välimaastosta ja jostain syystä hän komensi alokas allekirjoittaneen, jolla oli (ja on) kroppa kuin Hessu Hopolla ja tukka kuin Tarzanilla kapuamaan johonkin laitteeseen joka näytti aivan modernilta versiolta trebuchet-valloituskoneesta.

Laitteessa oli sellainen kyrillistä kirjainta muistuttava penkki-istuin ja neljä tai viisi paria erilaisia pehmustettuja hantaakeja jotka sojottivat, ainakin minun mielestäni, täysin mielivaltaisesti joka suuntaan. En ollut koskaan nähnytkään tällaista laitetta, varmaan siksi etten koskaan ollut käynyt kuntosalilla, joten en pystynyt päättelemään olisiko laitteessa pitänyt istua, maata, roikkua vai rönöttää joten taiteilin itseni parhaani mukaan ja erittäin sotilaalisesti laitteen "sisään", tartuin kahvoihin kiinni ja äänekkästi ähkien ryhdyin painimaan tämän elottoman hirviön kanssa.

Kuntosaliin levisi jäätävä hiljaisuus. Olin kärkipään ajattelijana asemoinut itseni selin alokastovereihini joten en voinut heidän ilmeistään päätellä yhtään mitään. Onneksi luutnantti Möttönen (tai jotain) marssi viereeni ja ryhtyi mylvimään "Mitä te jumalauta pelleilette? Ettekö te osaa käyttää tätä laitetta."

"Juu en helvetissä. Öö Siis en. En osaa herra luutnantti!"

"Miksi te ette sanonut mitään?"

"Luulin osaavani ja herra luutnantti ei kysynyt!"

"Oletteko te KOSKAAN käyneet PUNTTISALILLA ALOKAS!"

"HERRA LUUTNANTTI EN OLE KÄYNYT PUNTTI SALILLA"

"Pois laitteesta heti ja takariviin!"

Kuntosalit. Pyh.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Ananas pitsassa, ananaksen historia ja ananaksen ritarit

Ananas, mäntyomena, pinus malus. Tuo kiistelty pyhä epähedelmä.

Harva herkku herättää näin suuria tunteita kuin ihana käsikranaattia muistuttava bromeliadi!

Ananasten ritareiden Suurananistina olen täten tehnyt Ananaksen historian kirjoitettuna yksiin kansiin, jottei kerettiläisten harhaoppi pääsisi turmelemaan herkkää nuorisoamme!

Opiskeltuani mm. kryptozoologiaan Åbo akademissa sekä valmistuttuani signaalitieteen professoriksi ja esoteerisen historian tohtoriksi Balboan yliopistosta katson että minulla on riittävä pätevyys tehdä tämä suurtyö. Lisäksi olen perustamani Ananasten ritareiden pääjehu eli Suurananisti.

Ananaksen historia voidaan johtaa melko kauas. Muinaisia sumerilaisia apokryfikirjoja tutkimalla voidaan todeta että kaikkien tuntema raamatun käännös ei ole aivan tarkka. Raamatussa mainitaan että alkuun ei ollut mitään ja sitten Jumala loi kaiken. "Fiat lux", tulkoon valo.

Mutta ennen valoa luotiin Ananaksen käsitys - ja vasta sitten valo! Varsinainen Ananas joutui odottamaan inkarnaatiotaan pari miljardia vuotta, vaadittiin nimittäin että avaruuden eettereissä killuvat partikkelit muodostaisivat materiaa joka muuttuisi planeetoiksi, elukoiksi, lemurialaisiksi, kasviksiksi ja Ananaksiksi.

Varhaisimmat tiedot Ananaksen käytöstä ja palvonnasta ovat n.60 miljoonan vuoden takaa. Tältä ajalta on löytynyt fossiilijäännöksiä joista on päätelty että varhaiset nisäkkäät olisivat masinoineen ananaksia jättiläismäisten dinosauriiden tallomiksi jolloin oltaisiin saatu herkullista Ananasmurskaa (liturginen nimi Munanasarska). Dinosaurukset eivät Ananaksista välittäneet vaan pilkallisesti ja uhmakkaasti talloivat nämä. Modernit tiedemiehet pitävätkin uskottavana että ne ihmiset jotka eivät pidä Ananaksesta pizzassa olisivat kehittyneet näistä liskoista eivätkä nisäkkäistä ensinkään!

Vaan kyllä oli Ananaksia vihaavien liskojen tuleva vielä näkemään millainen kohtalo on Ananaksen vihaajilla! Taivaalta satoi tulta ja tappuraa ja koko maailma peittyi tuhkaan!

Tuoreemmassa historiassa Ananaksen vaiheet on dokumentoitu tarkemmin. Hieroglyfeistä voidaan päätellä että Ananakset olivat arvostettuja ja kohotettu liki puolijumalan asemaan. Pyramidit olivat alunperin pyhän Munanasarskan valmistuslaitoksia. Papit hakkasivat Ananaksia pyramidin huippuun ja näin syntyvä Ananasmurska valui alas ja kerättiin talteen.

Ananas pizzassa on tunnettu jo 500 eKr. jolloin roomalaiset sotilaat ottivat tavakseen paistaa leipää kilpiensä päällä. Kypsän leivän päälle levitettiin jonkinkaltaista tomaattisosetta ja Ananaskuutioita. Kuuluisassa raamatun faabelissa Mooses (alkuperäiseltä nimeltään Ananasooses) laskeutui vuorelta alas mukanaan "laintaulut" joissa väitetysti oli Jumalan kansalla antamat kymmenen käskyä. Kuka tahansa kuolleita kieliä taitava kääntäjä osaa kuitenkin sanoa että tauluissa on Ananasooseksen 10 sääntöä oikeaoppisen Ananaspitsan valmistukseen.


Ananas kuuluu pizzaan.
Ananaksen kaveriksi sopii aurajuusto
Älä koskaan korvaa Ananasta persikalla, älä vittu leiki hengelläsi!
Älä käytä ananasta kuorineen tai sua luullaan debiiliksi
Muista pyhittää Ananaspitsasi
Kunnioita isäsi ja äitisi Ananaspitsareseptiä, vaikka se olisi paska
Älä tapa, paitsi Ananaspitsan vuoksi
Älä tee aviorikosta, paitsi Ananaspitsan vuoksi
Älä varasta, paitsi Ananaspitsan vuoksi
Älä puhu paskaa toisten Ananaspitsoista
Älä tavoittele toisen Ananaspitsaa, paitsi jos toinen on ääliö tai hurri



Lisäksi taulujen kääntöpuolella oli ajo-ohjeet lähimpään K-kauppaan ja LIDLiin sekä Kotipizzan numero jos henkilö oli itse estynyt tekemään Ananaspitsaa.

Ananasooses oli muuten myös maailman ensimmäinen pizza delivery guy. Suositun tarinan mukaan Ananasooses jakoi Punaisen meren kahtia johtaakseen israelin kansan turvaan lintuinfluenssalta. Totuus on kuitenkin että "Mooses" oli toimittamassa tulikuumaa Ananaspitsaa aurajuustolla ja hommalla oli kiire sillä hänen työnantajansa, Jeesuksen pizzaputka, oli luvannut asiakkaille että mikäli pizzan toimitus kestäisi kauemmin kuin puoli tuntia niin pizzasta ei tarvitsisi maksaa.

Archimedeksen Heureka! -huuto liittyy myös Ananakseen. Selvittäessään Ananaksen käyttöä kellukkeena uimaoppilaille hän huomasi että vesiastiaan upotettu Ananas syrjäyttää tietyn määrän vettä ja tällä upotusmetodilla voidaan selvittää Ananaksen tiheys.

Julius Caesar salamurhattiin muuten siksi että oli aikalaistodistajien mukaan pussikaljoitellessaan forum romanumilla sanonut ääneen "ananas on paskaa eikä vittu tasan kuulu pitsaan". Ja kaikkihan tietävät mitä sitten kävi! Ei kannata haukkua Ananasta.

Ensimmäistä kertaa Ananasta viljeltiin keinotekoisesti kaupunkioloissa kun Leonardo da Vinci kehitti italialaiseen kerrostalokämppään mahtuvan kasvihuoneen. Keksinnöstä tosin vaiettiin sillä sitä käytettiin laajalti kannabiksen kotikasvatukseen! Leonardo tosin kääri tällä keksinnöllään hirveät massit, osti oman saaren Tyyneltä mereltä, muutti sinne, lihoi kuin sika ja kehitteli Ananaksista bongeja.

Ristiretkien aikana käytetyt Pyhät Käsikranaatit olivat, arvatkaa minkä muotoisia? Aivan oikein, Ananaksen muotoisia.

Mitä lähemmäksi modernia aikaa tullaan, sitä suurempaa roolia Ananas näyttelee kaiken sivistyksen kulmakivenä. Löytöretkiä ei olisi voitu tehdä ilman Ananaspitsan keripukkia torjuvalla vaikutuksella. Pohjois- ja Etelänapa valloitettiin purkkiin säilötyn Ananaksen voimalla.

Ei liene sattumaa että sellaiset kansat jotka epäviisaasti torjuivat Ananaksen pyhän sanoman, kuten kreikkalaiset ja mongolit, eivät koskaan menestyneet ja saavuttaneet jalansijaa maailmanhistoriassa.

Elämän vesikin, eli alkoholi, tuttavallisimmin viina, on saanut alkunsa Ananaksesta. Muinaiset Arabit oppivat nimittäin tislaamaan Ananasmurskasta valutetun käytetyn nesteen ja saivat aikaan jotain mitä kutsuttiin nimellä al co hol mikä kääntyy Suomeksi suurinpiirtein muotoon Ananaksen vesi.

Tarujen viisasten kivi, joka pystyi muuttamaan minkä tahansa muun aineen kullaksi ei muuten ollut mikään kivi vaan taikavoimia sisältävä Ananas.

Viimeistään 1500-luvulle tultaessa Ananas ja Ananaspitsa olivat tulleet osaksi arkipäiväistä elämää niin kuninkaiden hoveissa kuin rahvaankin parissa, ainoastaan jossain kolmannen maailman maissa kuten Venäjällä ja Irlannissa Ananas on jäänyt harvojen herkuksi.

Modernissa maailmassa Ananas ja Ananaspitsa kuuluvat erottamattomasti fiksujen ihmisten elämään. Ainoastaan mieleltään epävakaat sekä jotkin alaikäiset nuoruuden uhmassaan uskaltavat vastustaa yleistä - termodynamiikan peruslakeihin verrattavissa olevaa sääntöä - Ananas kuuluu pitsaan.

Onpa Ananaspitsa näytellyt tärkeää roolia myös nykyaikaisen tietokoneen syntymiseen.

Ananaksen Ritarit

Ananasten Ritareiden pyhä vaakuna


 Ananaksen Ritarit on vuonna 2016 perustettu Ritarikunta (ei toistaiseksi virallisesti tunnustettu) jonka tarkoitus on poistaa kerettiläinen harhaoppi, että Ananas ei muka kuulu pitsaan, maailmasta. Jäseneksi pääsevät vain harvat ja valitut eikä valintaprosessiin pysty vaikuttamaan millään lailla itse. Monet jäsenet ovat ns. pakkovärvätty. Jäsenen tehtäviin kuuluu mm. Ananaksen ylistys, Ananaksen ilosanoman levittäminen ja mahdollisesti, mikäli joku pizzeriassa ääneen sanoo että Ananas ei kuulu pitsaan, tämän harhaoppisen paloittelu miekalla ja vääräoppisen veren juominen.

Tässä vielä pieni varoitusvideo teille harhaoppisille - ja nostatusvideo meille Ritareille!








































































































perjantai 16. joulukuuta 2016

Myskikurpitsaa, Laitilan Oiva-siideriä ja possun kassleria

Nyt arvoisat blogini lukijat luulevat minun vallan seonneen näistä kurpitsoista! Ei laisinkaan, hieman vain innostuin!

Tarvitaan:

Iso kannellinen paistinpannu, tuttavallisemmin haudutuspannu

Voita
1/2 myskikurpitsaa
1 porkkana
1 peruna
1 pieni sipuli
4 valkosipulinkynttä
Vajaa litra kasvislientä tai puolet ja puolet kasvis- ja lihalientä
300g porsaan kassleria eli sianniskaa
1 0,33l pullo Laitilan Oiva kuivaa omenasiideriä

Lisäksi lihan maustamiseen
Tummaa ruokosokeria
Chilijauhetta
Suolaa
Mustapippuria
Savupaprikajauhetta
Basilikaa
Ripaus currya

Aloita hyvissä ajoin ruuanvalmistus kuutioimalla possu - jälleen peukalonpään kokoisiksi paloiksi! Sekoita kuivat mausteet keskenään ja hiero ne voimallisesti lihakuutioihin. Anna tekeytyä ainakin tunti, mieluiten useampi.

Kuutioi juurekset ja kurpitsa tasakokoisiksi 1,5cm X 1,5cm kuutioiksi (ei ole niin tarkkaa). Hienonna sipulit erikseen.

Kiehauta liemi.

Kuumenna pannua upealla liedelläsi ja kun arvelet sen olevan sopivan kuuma lihan kypsentämiseen, lisää sinne nokare voita ja hetikohta perään maustetut sianlihakuutiot. Ruskista sikanokareet vettä kielelle nostattavan kauniiksi ja lisää sipulit sekä alenna lämpöä.

Freesaile koko pakettia kunnes sipulikin on saanut vähän väriä ja mehustunut ja lisää pannulle loput vihannekset. Kääntele pannulla olevaa sekametelisoppaa pari minuuttia mutta varo ettet polta mitään. Lisää sitten siideri ja kiehauta ja lisää lientä niin että pannulla olevat tuotteet peittyvät.

Keittele safkaa hiljakseltaan kannen alla tunnin verran ja tarkista juuresten kypsyys. Kun ne alkavat olla valmiita, ota kansi pois ja nosta lämpötilaa niin että ruoka alkaa kiehumaan. Keitä kasaan sen verran että ruoka muistuttaa enemmän paksua pataa ja vähemmän keittoa.

Lyö safka lautasille ja karju perheesi kokoon nauttimaan.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Myskikurpitsaa padassa

Innostuin näistä kurpitsoista lopullisesti siinä vaiheessa kun ystäväni Matka (nimi muutettu) kertoi ostaneensa myskikurpitsaa Alepasta ja totesin sen olevan sekä hyvä että halpa elintarvike. Kurpitsat ovat noin kilon painoisia ja niiden kilohinta aika lailla kaksi euroa. Hävikkiä syntyy tosin enemmän kuin perunasta tai bataatista mutta kurpitsan siemenet voi ottaa talteen ja paahtaa pannulla, ne ovat terveellinen välipala ja maistuvat oivallisilta salaatin kera.



Tähän erinomaiseen talvisafkaan tarvitaan:

Iso valurautapata
1 myskikurpitsa
50g voita
2 pientä tai 1 yksi iso sipuli
6 - 8 valkosipulinkynttä
Mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta, basilikaa, savusuolaa, tummaa balsamicoa, ruokosokeria
1 peruna
3 porkkanaa
1 tölkillinen Karhun tummaa 1-olutta
Reilu litra vahvaa lihalientä
200-300g hauduttamiseen sopivaa sianlihaa, myös nauta käy. Itselläni oli juurikin tämän verran tarjouksesta bongaamaani naudan entrecotea. Lihan voi tietysti korvata juureksilla niin saa mainion kasvisversion (kunhan käyttää myös kasvislientä)

Ota liha lämpenemään hyvissä ajoin ja kuutioi se peukalonpään kokoisiksi paloiksi.

Kuori sipulit, halkaise valkosipulinkynnet ja pieni sipuli reiluiksi paloiksi.

Halkaise myskikurpitsa pituussuuntaan varovasti, kuori on aika sitkasta - varo sormiasi!! Leikkaa kannat irti ja katkaise kurpitsa keskeltä siten että sinulle jää sylinterinmuotoinen varsi ja pallonmuotoinen pohja erikseen. Kuori kova kuori irti, kaavi siemenet isolla lusikalla jatkojalosta varten talteen ja kuutioi kurpitsa jälleen peukalonpäänkokoisiksi paloiksi.

Kiehauta lihaliemi ja kuutioi sillä välin muut juurekset tasakokoisiksi kuutioiksi käyttäen peukaloasi mittatikkuna. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastaa paljonko juureksia pataan mahtuu kurpitsan ja lihan lisäksi, voit hyvin vähentää niiden määrää tai käyttää vaikka vain puolikkaan kurpitsan.

Nakkaa smörre valuratapataan ja kuumenna voimallisesti, juuri ennen kuin voi ruskistuu, lisää kuutioitu liha ja ruskista lihakuutiot kauniin ruskeiksi.

Alenna hieman lämpöä ja lisää juurekset, kääntele niitä mahdollisuuksien mukaan pari minuuttia mutta varo ettei mikään pääse palamaan. Lisää Karhun tumma 1-olut ja päästä se kiehahtamaan että alkoholi karkaa. Lisää tummaa lihalientä ja mausteet kunnes juures- ja lihakuutiot ovat peittyneet. Siirrä 120 -asteiseen uuniin puoleksitoista tunniksi ja tarkista juuresten kypsyys. Itse taisin kypsytellä omaa panostani liki kaksi tuntia.

Nauti kuumana hyvän oluen kera, itse lisäsin vielä ruokalusikallisen smetanaa lautaselle tuomaan kermaista täyteläisyyttä! Röyh!

maanantai 31. lokakuuta 2016

Mikä mättää sosiaalisessa mediassa

Avauduin eilen vähän kieli poskessa, että sosiaalista mediaa ei voi enää seurata koska kaikki mitä siellä on, on pelkkää huumehomojen ylistystä, feminazien triggeröitymistä eikä kukaan enää syö grillimakkaraa. Se maksoi minulle välittömästi kolme seuraajaa. Hyvä niin.

Olen jo hyvän tovin ollut aivan ymmälläni meiningistä niin Twitterissä kuin Facebookissa. Minun käsitykseni "hyvästä sosiaalisesta" mediasta on tukku kissavideoita, pizzareseptejä ja röhönaurua Ylilaudan parhaimpien (lue: alapäähuumoria) lankojen parissa. Jos oikein muistan, niin nuo seikat olivat itseasiassa syynä siihen että koko sosiaaliseen mediaan lähdin matkaan. Asiaan vaikutti varmastikin myös toistuvat bännit Chilifoorumin ja Sikaritalon keskustelupalstoille.

Sosiaalisen median ensimmäisen aallon syöpä olivat mielensäpahoittajat. Nämä jotka tahallaan tai tahattomasti ajautuivat sellaisten asioiden pariin joista tuli paha mieli. Ikäväähän se on maailmassa että kaikki asiat eivät mene niin kuin itse haluaisi.

Toinen aalto olivat nämä ammattimielensäpahoittajat jotka lähtökohtaisesti olivat liikenteessä vain osoittaakseen missä he näkivät vääryyttä. Enää ei riittänyt että joku asia ärsytti, riitti että asialla oli potentiaalia ärsyttää. Vähän kuin John Turturron roolihahmo elokuvassa Anger Management joka näkee riidan haastamista jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.


Kolmas aalto on tämä SJW-porukka. SJW on lyhenne sanoista Social Justice Warrior. Pähkinänkuoressa tämä porukka on siis pro-feminismi, pro-tasa-arvo, pro-monikulttuurisuus. Siis hyvien asioiden puolesta olevaa jengiä.

Paitsi että ei. Tälle jengille kaikki ne jotka eivät tatuoi otsaansa 'FEMINISMI RULES OK', lahjoita asuntoaan romanikerjäläisille ja toistuvasti huuda keuhkojensa pohjasta kadulla sitä miten seksuaalivähemmistöjä syrjitään koska Suomi on ihmisoikeuksien kehitysmaa, ovat Adolf Hitlerin reinkarnaatioita.

Heillä on paljon teesejä, jotka eivät ainakaan tämmöisen pakettiautolla ajavan makkaransyöjän korviin kuulosta kovinkaan järkeviltä.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin tasa-arvo. Ja se että nyt on valkoisten heteromiesten aika mennä kivien alle piiloon.

Valkoinen heteromies edustaa kasvotonta väkivaltakoneistoa, vaikka 99,9% valkoisista heteromiehistä ei tietääkseen edusta kasvotonta väkivaltakoneistoa eikä missään tapauksessa edes tahtoisi edustaa. Valkoisella heteromiehellä ei ole sananvaltaa siihen mitä hän edustaa.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin sukupuolten välinen tasa-arvo ja siksi puolelle johtajista tulee antaa fudut ja tilalle naisia ammattiosaamisesta riippumatta.

Sosiaaliturvalla tulee pärjätä yhtä hyvin kuin töitä tekemällä. Jos sinulla on työpaikka, sinulla ei ole lupa kommentoida tätä asiaa.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin yksilönvapaus, paitsi se että yksityinen omaisuus/omistaminen puretaan ja se pitäisi tehdä laittomaksi.

Kirkolla ei ole osaa eikä arpaa eikä mitään sananvaltaa siihen rakastaako Matti Perttiä ja Liisa Pirkkoa, mutta kaikkien homojen ja lesbojen pitää ehdottomasti päästä kirkossa naimisiin, typerät heterot eivät saa kommentoida asiaa.

Maskulismi on sortoa, feminismi on parhautta.

Työnteko on älyllisesti heikoille varattua hommaa, kaikki fiksut ovat keksineet että rahaa saa myös kotona makaamalla.

Noh, aika kärjistettyjä esimerkkejä tuli noista kaikista. Valitettavasti en pääse kopioimaan varsinaisia teesejä ja tietoiskuja, koska suurin osa näistä SJW-ihmisistä on blokannut minut koska olen "käppäukko", "setä" ja "hirveä rasistijuntti". Mielenkiintoista sinällään että oikeassa elämässä olen saanut jatkuvasti turpaani siksi että puolustan naisten oikeuksia, pidän heikompien puolta ja hyysään kaikenmaailman ulkomaanpellejä.

Kolmannen aallon sosiaalisen median käyttäjä

Itseäni kovasti ihmetyttää tämmöinen meininki, sallin toki kaikenlaisen käytöksen ja osaan olla seuraamatta näitä übersuvakkeja (uudissana jonka keksin itte t. sedö) mutta jotenkin heillä on pakottava tarve tulla kertomaan naamalleni, että olen väärässä ja perseestä. Sallin toki senkin, koska uskon mielipiteenvapauteen.

Missä vaiheessa maailma meni sellaiseksi, että sen sijaan että oltaisiin sorrettujen puolella, mainostetaan mahdollisimman kovaa, että ollaan sorrettujen puolella? Heikompien puolustaminen on velvollisuus ja jeesaan aina kaveria mäessä, mutta että huutelisin siitä koko ajan ääneen?


Ylilaudalla joitain pahimpia ylilyöntejä onkin ruodittu





Ja onpahan tämän blogin pitäjäkin päässyt vihapuhetta levittävänä setänä edellämainitun tapauksen twiitteihin.


On jotenkin surullista että sosiaalinen media täyttyy tämmöisestä vihapuheesta, sillä vihapuhettahan sekin on, että haukutaan kaikki muut. Mitään keskustelua ei yhdenkään SJW-ihmisen kanssa voi harrastaa, sillä se rajoittuu ainoastaan erilaisiin hyväksyviin "komppaan" ja "just nii" onelinereihin. Mikäli rohkenee olla eri mieltä, pyytää taustatietoa väitteeseen tai tarjoaa vaihtoehtoista ratkaisua tulee vastaukseksi kuin apteekin hyllyltä "LOL syö paskea"-tasoinen huudahdus jonka tarkoitus on käsittääkseni olla ironinen ja alentuva kaikessa infantiilisuudessaan. Ja blokki heti perään jotta varmasti saadaan se kuuluisa viimeinen sana. Tosi fiksua käytöstä.

En ryhdy arvailemaan mikä oikeasti motivoi näitä sankareita suu vaahdossa puolustamaan kaikkien oikeuksia, keksittyjä tai ei, mutta veikkaan vapaata kasvatusta ja sosiaalituilla loisimisen mahdollistavaa joutilasta elämäntapaa. Jos näille haihattelijoille oltaisiin vain reilusti annettu tukkapöllyä lapsena sekä isällisiä ohjeita kuten "Nyt vittu naama kiinni!" ja "Pöljästä ei dosenttia tule, mutta tiskari voi tulla" niin tuskinpa näitä ammattimielensäpahoittajia olisi puoliksikaan niin paljon.

Itselläni on niin paksu nahka etten pahoita mieltäni mistään. Meikäläiselle HV meinaa hyvät viikonjatkot!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Papumössöhässäkkä

Olen varmaan joskus kirjoittanut refried beanseista? Tein niitä joskus, mutta homma kaatui siihen, että sopivia pintopapuja ei oikein meinannut löytyä. Eikä tämä safka koskaan oikein iskenyt omaan makuhermooni.

Viime aikoina olen ostanut Pirkka-sarjan pahvitetroihin pakattuja papuja, niissä tuntuu olevan sopiva määrä tavaraa, ainakin tälle ruokakunnalle.

Tänään ei oikein mikään "oikea" ruoka maistunut ja muistin nämä herkulliset pavut ja vanhan kunnon refried beans-reseptin.

Tarvitaan

1 tetrapakkaus Pirkka ruskeat pavut suolaliemessä
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
Juustokuminaa
Jauhettua korianteria
Savustettua paprikajauhetta
Sitruuna- tai limemehua
Chilisoosia ja chiliä

Aloita hienontamalla sipulit ja chili todella hienoksi silpuksi. Laita paistinpannulle ~50g voita ja lämpöä sen verran että voi sulaa ja voit hellästi kuullottaa sipulit siinä. Kun sipulit eivät ole enää raakoja, lisää hienonnettu chili ja freesaa koko palettia minuutti pari.

Lisää pannulle valutetut ja huuhdellut pavut ja paistele niitä miedolla lämmöllä pari minuuttia. Lisää kuivamausteet ja pyörittele minuutin verran.

Ryhdy sitten paistinlastalla tilsimään papuja mössöksi, tässä menee pieni tovi ja lopputuloksena on todella kinttana mössö joka tarttuu paistinlastaan. Kaada tilsimisen lomassa pari reilua ruokalusikallista sitruunamehua pannulle. Lopulta massa pitäisi saada oikaistua sellaiseksi, että sitä voi maissilastuilla nostella hampaiden väliin, itse kaadoin pannulle LIDListä ostamaani ja mainioksi havaitsemaani Kania/Badia/Dadia (en muista tuotenimeä) chilisooseja, chipoltesoosia ehkä 2rkl ja peruschilisoosia 1rkl. Lopuksi lisäsin ehkä vielä desin verran vettä ja kiehautin koko roskan nopeasti. Lopputuloksena oli sellainen löysän puuron oloinen ruskea "papuhässäkkä" jossa maistuvat pavut, chili, juustokumina ja sitruunan raikkaus. Soveltuu moneen, mutta itse olen syönyt tätä dippaamalla siihen maissilastuja, nachojako ne oli?

Ruokakuvaa ei tietenkään ole. Pärjäilkää ilman.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Nyhtökauraa !

Innostuin nyhtökaurasta välittömästi luettuani aiheesta, innostun muutenkin kaikesta safkaan liittyvästä mutta nyt innostukseni oli poikkeuksellista sillä olen jo pidemmän aikaa pyrkinyt välttämään tehotuotettua lihaa.

En tässä ryhdy sen kummemmin avaamaan että mistä on kyse, jos et vielä tiedä mitä nyhtökaura on niin katso googlesta tai valmistajan kotisivuilta.

Lyhyesti ja ytimekkäästi se on kaurasta ja palkokasveista tehtyä lihankorviketta, mutta toisin kuin soijarouheella, sen suutuntuma ja yleinen koostumus on lähempänä lihaa.

Nyhtökauraa on tosin pirullisen vaikea hankkia - vielä! Kuulemani mukaan tuotanto lähtee pyörimään isolla mallilla lähitulevaisuudessa, nykyisin tavaraa voidaan toimittaa vain muutamia paketteja per kauppa.

Oman nyhtökaurani sain suosikki K-kaupastani Arabian K-marketista jonka tuotevalikoimaa ja hintatasoa olen toistuvasti ylistänyt polvillani huutaen, kyynelten valuessa silmistäni.

Kuinka sitten pääsin käsiksi tähän (toistaiseksi) harvojen ja valittujen herkkuun? Olemalla tiedostamattani ärsyttävä, käyn tuossa K-marketissa liki päivittäin kaupassa ja kun luin sosiaalisesta mediasta, että tavaraa ryhdytään toimittamaan K-marketteihin, ryhdyin kyselemään sen perään. Sain toistuvasti saman vastauksen, laatikoita tuli 4-12 kpl ja ne myytiin viidessä minuutissa kun kauppa aukesi aamuseiskalta. Ymmärrettävästi punkbändin manageri ei ole kaupassa-asiointikunnossa aamuseitsemältä jos on ylipäätänsä edes hereillä joten päädyin suomimaan kauppiasrukkaa verbaalisesti, syyttäen häntä syrjinnästä pitkätukkaista ja päivisin nukkuvaa kansanosaa kohtaan!

Noh, tarina saattaa olla pikkaisen väritetty mutta villakoiran ydin on kuitenkin se, että parin viikon sitkeän "onkxs tietoo"-kyselemisen jälkeen minulle juhlallisesti ojennettiin paketillinen nyhtökauraa.

Nyhtökaura on hyvännäköistä jo paketissa, siinä on sellainen lihainen fiilis toisin kuin soijarouheessa joka näyttää ihan kissanruoalta. Kampesin välittömästi himaan aarteeni kanssa ja ryhdyin pläräämään nettiä hyvää reseptiä etsien. Päätin yksinkertaisesti paistaa nyhtiksen (keksin jo lempinimenkin sille) voinokareen kera ja maustaa sen siihen malliin, että sen voi lapioida tortilloiden väliin.

Nyhtis paistui nätisti ja tuntui imaisevan enimmät rasvat itseensä, nakkasin mausteseosta pannulle ja hämmentelin hetken ja päädyin kippaamaan pannulle myös desilitran verran vettä jotta saisin huuhdeltua mausteet jotka jäivät kuivina nyhtiksen pinnalle. Heti kun vesi oli haihtunut, sammutin levyn ja jätin nyhtiksen jäähtymään.

Nyhtökauran maku sellaiseen ei ole kovin kaksinen, ei suolainen, ei makea. Ei oikeastaan minkään makuinen. Mutta suutuntuma on kiva, se muistuttaa vähän nyhtöpossua ja broilerisuikaletta.

Fajitaksien väliin livahti salaatinlehtiä, tomaattia, Pirkan chipoltesalsaa, itsetehtyä guacamolea, sipulia, jalapenoviipaleita ja kermaviiliä. Ja nyhtökauraa.

Jepskukkuu. Tuo lihan näköinen on sitä. NYHTISTÄ!

Kaikenkaikkiaan kokemus oli positiivinen, nyhtökaura on mielestäni hyvä tuote. Oikein maustettuna herkullinen, sen suutuntuma on lihaisa, se korvaa varmasti monessa ruuassa jauhelihan, ylikypsän lihan ja broilerisuikaleet eikä sen hintakaan 4,99€/250g ole paha. Onhan se toki tuplasti kalliimpaa kuin jauheliha, mutta tässähän ei ole kypsennyshävikkiä ollenkaan ja koin että tuo 250g vastasi heittämällä 400g jauhelihaa/broilerisuikaletta.

Kaverini Masin sanoin "tätä lisää ja isommat lusikat".

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Tapaus Lunatsarski, eli kuinka sain hyppysiini venäläisen 7-kielisen kitaran

Satuin Facebookissa lukemaan pedaalivelho Myrkky Nuolen (Poison Arrow FX) päivityksen jossa hän himoitsi venäläistä, oikeammin neuvostoliittolaista, Tonika-sähkökitaraa.

Tonika oli klassinen oman aikansa tuote, Neuvostoliitossa ei hyvällä katseltu amerikkalaista hapatusta ja sen mukana tulleita lieveilmiöitä kuten rock'n'rollia, mutta kansa rakasti Beatleseja ja muita joita kuunneltiin merirosvoradioista ja äänitettiin huonoille venäläisille kelanauhureille. Jotkut hurjat rakentelivat sähkökitaroita käyttäen runkona venäläisiä akustisia kitaroita joihin ympättiin tri. Frankensteinin tyyliin osia radioista ja televisioista sekä puhelimen mikrofoneja. Tarinan mukaan vuosien 1968-1972 ei koko Moskovasta löytynyt toimivaa yleisöpuhelinta koska rokkarinalut olivat särkeneet ne kaikki saadakseen osia kitaroihinsa. Tonikan piti olla vastaus sähkökitarakuumeeseen, mutta perinteiseen venäläiseen tyyliin homma sössittiin koko lailla ja lopputuloksena oli kitara joka oli aivan saatanan ruma, helvetin painava ja kaiken lisäksi toimi huonosti.

Mutta ei minun pitänyt Tonikasta kertoa, vaan Lunatsarskista. Tämä seitsenkielinen ihme on oikea herkkupala jos arvostaa pitkiä ja polveilevia tarinoita.

Aloitetaan alusta, vuonna 1810 K. M. Schroeder avasi pianotehtaan Leningradiin, tehdas teki pianoja ja muita soittimia menestyksekkäästi aina vallankumoukseen asti jonka jälkeen tehdas sosialisoitiin ja nimettiin uusiksi poliitikko-kirjailija Anatoli Lunatšarskin mukaan. Tehdas vaihtoi pianot harppuihin, luoja tietää miksi.

1960-luvun alussa jenkkihapatus oli saanut pysyvän jalansijan Neuvostoliitosta, Stalin oli kuollut ja se-ruma-setä-jolla-oli-ne-kulmakarvat päätti lievittää yleistä ankeutuslinjaa ja kitaroiden valmistus päätettiin aloittaa. Tehtaita oli alunperin kaksi, Lunatsarski Leningradissa ja toinen vastaava Moskovassa. Kun samaan aikaan mm. Vladimir Vysotski kollegoineen nautti yhä kasvavaa kansansuosiota, alkoi neukuissa todellinen kitarakuume.

Äiti Venäjällähän ollaan aina oltu sitä mieltä, että itsetehty on parempi ja muualta tuotu huonompi. Ja koska kitarat menivät kuin kuumille kiville, päättivät päättäjät, että nyt tehdään kitaroita eikä mitä tahansa kitaroita vaan perinteisiä 7-kielisiä malleja. Lunatsarskin tehtaille annettiin käsky tehdä piirrokset klassisesta 7-kielisestä jonka jälkeen ne toimitettiin eteenpäin tehtaisiin joilla on *eh* mahdollisuudet  tehdä kitaroita. Sanomattakin lienee muuten selvää, että kansa ei halunnut 7-kielisiä kitaroita vaan kuusikielisiä, aivan kuten Beatlesin pojilla ja Chuck Berryllä oli. Melkoinen osa 7-kielisistä kitaroista muokattiin 6-kielisiksi ottamalla yksi bassokieli pois. Hifistelijät muokkasivat kitaran lapaa ja porasivat sen uusiksi jotta 3L & 3R-virittimet olisivat istuneet siinä.

Homman nimihän oli siis se, että soitintehtaita ei tullut lisää vaan ihan perinteiset tehtaat alkoivat edellämainitulla mahtikäskyllä tehdä soittimia. Tehtaat jotka aikaisemmin olivat tehneet pöytiä, tuoleja tai sohvia pistivät nyt tuotannon katki ja ryhtyivät tekemään kitaroita, samoista puista ja samoilla välineillä joilla viikkoa aikaisemmin oltiin väsätty pirttikalustoja kolhooseihin. Tehtaiden puusepät eivät välttämättä olleet edes nähneet kunnollista akustista kitaraa, puhumattakaan että he olisivat pidelleet sellaista käsissään saati osanneet soittaa moista.

Tehtaat syytivät vuositolkulla, useiden kymmenien tuhansien kitaroiden kuukausitahdilla, ulos näitä kapistuksia jotka eivät välttämättä edes muistuttaneet kitaraa kuin kaukaa katsottuna. Likinäköisillä silmillä. Ja todella jurrissa.

Näitä kitaroita myytiin tylysti ilman mallinimeä, yleensä kitaran sisällä oli tarra josta kävi nimi artikkelinumero, tehdas ja hinta. Seitsenkielistä "Lunatsarskia" myytiin kolmeen eri hintaan 7,5 ruplaa, 12 ruplaa ja 22 ruplaa. Kolme hintaa kolmea eri laatuluokkaa varten, 7,5 ruplan kitaralla ei tehnyt yhtään mitään tai ainakaan sillä ei soitettu kahta biisiä peräjälkeen ilman massiivista uudellenviritys/kaulankorjausessiota. Olen omistanut tämmöisen kitaran ja kaiken muun huonon lisäksi siinä oli vielä halkeama kannessa. Korjasin sitä sen verran, että se ei hajonnut käsiin mutta soitettavaa peliä siitä ei olisi saanut. Paitsi jos olisi vaihtanut jokaisen osa.

Näissä kaikissa on sama erikoinen rakenne, sarjat ovat vaneria sekä halvoissa että kalliimmissa, mutta ilmeisesti kannen ja pohjan materiaalit vaihtelevat. Kyljet ovat myös jotain vaneria, jonkin venäläisen tekstin mukaan lentokonekäyttöön tarkoitettua erikoisvaneria.

Kaula on yhtä puuta ja takuulla tarpeeksi jyhkeä kestämään ilman kaularautaa, sääli että liitos koppaan on ryssitty (pun intended) tekemällä siitä jollain tapaa "säädettävä". Itse en ole kitaranrakentaja joten en pysty päättelemään mitä tuo "säätö" on ollut. Mahdollisesti sillä on voitu kompensoida eroja riippuen käytettiinkö kitarassa nailonkieliä vai teräskieliä. Ja siis tämä säätö tarkoittaa sitä, että kaula ei millään muotoa osu koppaan tehtyyn loveen, ei vaikka kuinka yrittäisi. Kaula siis passataan jotenkuten suunnilleen oikeaan kohtaan jonka jälkeen se kiinnitettään jyhkeällä pultilla jonka toiseen päähän on koneistettu neliskantinen "pultinpää" johon ei käy mikään työkalu, paitsi kitaran mukana tullut erikoismeisseli (joka todennäköisesti on ollut patterin ilmausavain). Virittäminen on tapahtunut siis kiristämällä kieliä ja samalla kaulaa tutkien ja sen kiinnitystä kiristäen tai löysäten. Erikoisena, masentavana, yksityiskohtana mainittakoon, että näissä on kaikissa satula tehty suoraan kaulaan.

Omakohtaisen kokemukseni mukaan kitaran saa kyllä vireeseen, mutta ongelmaksi muodostuu action, eli kielten korkeus otelautaan. Vaihtoehtoja on pääsääntöisesti kaksi, joko kielet läpsyvät ylempiin nauhoihin tai sitten action on parin sentin luokkaa jolloin kieltä painamalla se venyy jo sen verran että ei tarvitse murehtia hienovireestä. Käsittääkseni näitä ei pysty kunnolla soittamaan neljännen nauha yläpuolelta.

Itse soitan Lunatsarskiani slidella, osasyynä korkea action ja varsinaisena syynä se, etten osaa näppäillä kitaraa. Onneksi venäläiset 7-kieliset viritetäänkin avoin-G -vireeseen (D-G-B-D-G-B-D).

Kalleinta mallia näistä kitaroista en ole vielä nähnytkään, internettiä selaamalla olen oppinut, että niitä oli vain prosentti, tai vielä pahempaa, promille kaikista valmistuneista "Lunatsarskeista". Tarinan mukaan valtion hyväksymille virallisille ja oikeata musiikkia soittaville musikanteille hankittiin ihan oikeat soittimet ja muu kansa sai tyytyä näihin soitinten näköisiin tekeleisiin. Ahneet soitinkauppiaat myivät 22 ruplan Lunatsarskit yleensä käteisellä tiskin alta eniten tarjoavalle, täytyy pitää mielessä että 22 ruplaa oli iso raha tuohon aikaan ja soittokelpoisia instrumentteja jotka olisivat välttäneet ammattimaiseen keikkailuun ei yksinkertaisesti ollut.

"Lunatsarski" tai kitara mallia 344, hinta 7,5 ruplaa 

Jo tästä voi päätellä millainen kaulakulma siinä on

Ylpeän valmistajan leima

Talla on todennäköisesti samaa puuta kuin kaula. Tallaluun paikalle on hakattu pala otelautanauhaa

Lakkapinnassa näkyvät siveltimenvedot, todennäköisesti kitara on lakattu jollain huonekalulakalla.

Kaula on jossain vaiheessa painanut osan kannesta sisään.

Kaula on yllättävän siistiä työtä

Oikein itku tulee kun näkee, että joku on ihan oikeasti soittanut tätä


Kannen rimoitus on vähintäänkin erikoinen

Ehkä neljän tunnin puljaamisen jälkeen sain kiilattua kaulan sellaiseen asentoon, että kaikkia kieliä pystyisi soittamaan neljännen nauhan alapuolelta, mutta silloin otelaudan ja bodyn väliin jäi tämmöinen tila

Tänne väliin kuuluu laittaa kampa :D

Neuvostoliiton Irwin? Suosittu Arkadi Severni soitti massatuotetulla Lunatsarkilla, huomatkaa otelaudan alle kiilattu kampa joka tukee kaulaa.



Kalliimpi vastaava on selkeästi parempi ja viimeistellympi. Kaulakin on maalattu.

Twitter?

Tämä on jokin väliinputoajamalli, venäjää taitava ystäväni sanoi että kitara on "aito" Lunatsarski eli tehty Leningradissa.

Action on melkoinen, muttei sentään tuo ensimmäiseksi mieleen munanviipaloijaa

"Säädettävä kaula"

Satula on samaa kamaa kuin muukin kaula

Lakkaus on vähän parempaa vaikka kerrokset ovatkin melkoisia. Sääli että kuvasta ei näy, mutta siellä on siveltimenvetoja siellä täällä!
Pahoittelut mahdollisista asiavirheistä, jos niitä ilmenee niin korjaan kyllä.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Sahtia mieli, osa kuusi - Mäskäystä käytännössä

Terve jälleen kaikille lukijoille! Eilen tein jälleen sahtia, nyt mainostamallani infuusiomäskäystekniikalla. Tosin oikaisin tässä hieman, pidin beta-glukanaanin hajoamiselle optimaalisen lämpötilan kuudella nestelitralla jonka jälkeen lisäsin vielä litran n.60-asteista vettä. Tähän litraan olin ensin laittanut n.11g katajanmarjoja ja desilitran vettä, porasin katajanmarjoja tehosekoittimella rikki, kaikki marjat eivät hajonneet mutta suurin osa kylläkin.

Eli koko prosessi aukikirjoitettuna:

Klo 18:35
Lämmitettyyn kattilaan 6l 40-asteista vettä sekä 6l (~3kg) sahtimallasta (Viking Malt). Voimakas sekoitus jonka jälkeen kattila takalevylle jota on hehkutettu täysillä vajaa minuutti (keraaminen liesi).

Tällä välin porasin katajanmarjat pieneen vesitilkkaan ja lisäsin 9dl ~80-asteista vettä.

Klo 19:00
Kuuma katajavesi mäskin sekaan, lämmön nosto liedellä 55-asteeseen.

Klo 19:10
Lämpö 55-astetta, kattilaan kansi ja kattila uuniin, uunin lämpö 65-70 astetta.

Klo 19:32
Mäskin lämpötilan nosto 67-asteeseen

Klo 19:45
Kattila uuniin jonka lämpö nostettu 75-asteeseen.

Nyt kattila saa olla uunissa 150 minuuttia jonka aikana mäskiä sekoitellaan kolmasti ja uunin lämpötila nostetaan vaiheittain 120-asteeseen.

Klo 21:05
Mäskin lämpötila 65-astetta, uunin lämpötila nostetaan 100-asteeseen.

Klo 21:40
Mäskin lämpötila 67-astetta, uunin lämpötila nostetaan 120-asteeseen.

Klo 22:15
Kattila pois uunista, mäskin lämpötila nostetaan liedellä 84-asteeseen, voimakkaasti samalla sekoittaen.

Klo 22:25
Lämpötila 85-astetta, mäski kauhotaan mehumaijaan ja ryhdytään valuttamaan. Ensimmäiset 6 litraa kaadetaan takaisin mäskin päälle kunnes vierre on kirkasta.

Klo 22:45
Vierre on kirkasta, mäskiä valellaan suoraan vedenkeittimestä otetulla kiehuvalla vedellä kunnes 10-litran keittokattila on saatu niin täyteen että siinä uskaltaa vielä käyttää sahdin.

Klo 00:45 Sahti on valutettu, kattilasta otetaan talteen 6dl vierrettä litran mittaan sekä pieneen lasiin ominaispainon mittausta varten.

Kun lasiin otettu vierre on jäähtynyt 20-asteeseen, voidaan sen kantavierreväkevyys mitata. Tässä tapauksessa mittari sanoo sen olevan 1065.


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Sahtia mieli, osa viisi - mäskäys

"Mäskäys on oluenvalmistuksen vaihe, jossa idätetyistä jyvistä eli maltaista irrotetaan käymiskelpoiset sokerit lämpimän veden avulla. Yksinkertaisimmillaan mäskin lämpötila nostetaan tiettyyn pisteeseen, joka pidetään vakiona koko mäskäyksen ajan. Usein mäskiä pidetään kuitenkin tietyn mittaisia ajanjaksoja eri lämpötiloissa, joissa kussakin tapahtuu tietynlaista entsyymitoimintaa.
Mäskäyksessä on kaksi päämenetelmää: infuusiomäskäys ja keittomäskäys. Ensimmäisessä koko mäskiä lämmitetään kokonaisuutena, jälkimmäisessä siitä keitetään kerralla pieniä osia, jotka lisätään päämäskiin, ja jotka näin nostavat sen lämpötilaa."

Lähde: Wikipedia

Lupasin kirjoittaa sanasen mäskäyksestä ja kun blogini sahti-osion lukukerrat osoittivat kiinnostuneita olevan melkein neljäkymmentä kappaletta, päätin näin myös tehdä.

Mäskäys on itselleni toki tuttu asia oluenpanovuosiltani, mutta koska kertaus on opintojen äiti, raapustelen siitä nyt mielelläni tovin.

Kuten Wikipediasta lainaamani kappale kertoo, tarkoitus on saada maltaan sokerit irroitettua maltaista vierteeseen jotta niistä saadaan ravintoa hiivalle.

Alkoholi on muuten hiivan kakkaa ja pissaa!

Kappaleessa mainituista mäskäysmenetelmistä voimme heti unohtaa keittomäskäyksen, se on minulle aivan liian monimutkainen suoritus ja onnistuu parhaiten kokeneiden panijoiden ja ammattilaisten toimesta. Suosittu pilsnerolut on lähes aina (toivottavasti) mäskätty keittomäskäys-tyylillä.

Infuusiomäskäyskin on ehkä väärä termi sahdin mäskäykselle, koska siinä maltaat sekoitetaan koko vesimäärään. Sahdissahan vettä lasketaan vähin erin, aina kuumempaa ja kuumempaa kunnes mäski kiehuu. Erittäin mainiossa Sahtikirjassa, jota olen jo blogissani kehunut, löytyykin resepti sahdille kotikeittiössä, tämä resepti keskittyy infuusiomäskäykseen jossa siis koko ~3kg mallasmäärä lisätään kuuteen litraan esilämmitettyä vettä.

Yksi tärkeä tieto mäskäyksessä on lämpötila, se pitäisi tietää suhteellisen tarkasti - pelko pois! Ei sentään asteen tarkasti! - mutta suunnilleen. Kokenut sahdintekijä arvioi lämpötilat sormellaan ja itseasiassa yhtään enempää kokkaillut henkilö osaa myöskin aistinvaraisesti arvioida lämpötilan suunnilleen kymmenen asteen tarkkuudella ja se alkaakin jo riittämään, lämpöä tarkempaa on kuitenkin mäskäysaika.

Kaupoista saa nykyään pikkurahalla erilaisia digitaalisia lämpömittareita, halvimmillaan Biltemasta (9,90€), tarkkuutta hakeva kaveri tekee vertailumittauksen tarkaksi tiedetyn (ja yleensä kalliin) lämpömittarin kanssa ja näkee siitä pitääkö mittari paikkansa ja jos ei, paljonko se heittää. Lasiset lämpömittarit ovat tarkkoja ja edullisia eivätkä niistä lopu patterit. Niiden haittapuolena on heikko kestävyys ja valitettavasti elohopealla tai sen korvikkeella tärvelty mäski on biojätettä. Valintoja on siis tehtävä!

Mäskäysprosessin kemiallisesta puolesta kannattaa lukea täältä:

Kotipanimomestarin käsikirja

Vaikka prosessi saattaa vaikuttaa pitkän kemian oppimäärältä, sen itseasiassa sisäistää melko nopeasti, pari lukukertaa kera kukkurallisen kousan kultaista ambrosiaa (eli sahtia!) piisaa mainiosti. Tarkkoja sanoja ei tarvitse opetella, pääasia on kuitenkin se että tietää mitä tekee.

Viime kerralla kun tein sahtia, jouluksi, lisäsin kolmeen sahtimallaskiloon suoraan 32-asteista vettä yhden litran ja sekoitin voimakkaasti. Peitin kattilan ja annoin tekeytyä 20 minuuttia jonka jälkeen lisäsin viisi litraa 40-asteista vettä. Annoin jälleen olla kannella peitettynä 20 minuuttia. Tämän jälkeen ryhdyin nostamaan "panoksen" lämpötilaa liedellä, samalla voimakkaasti sekoittaen. Sekoitus on tärkeää koska liettä joutuu pitämään aika kuumalla jotta kattila lämpenisi, samalla on riski että pohjalla oleva mäski kuumenee liikaa.

Kun lämpötila nousi 50-asteeseen, sammutin lieden ja jatkoin hämmentämistä, lämpötila nousi vielä pari astetta ja sitten nostin kattilan esilämmitettyyn uuniin, asteita laitoin uunin termostaattiin n.60.

Nyt pidin taukoa puolisen tuntia ja jälleen nostin kattilan liedelle, samalla nostin uunin lämpötilan 70-asteeseen ja uunin lämmetessä kuumensin mäskin 64-asteiseksi, jälleen voimakkaasti sekoittaen ja tarkkaillen, ettei pohja kuumenisi liikaa. Kuumennuksen jälkeen nostin kattilan puoleksitoista tunniksi lämpimään uuniin. Kävin sekoittelemassa mäskiä neljään tai viiteen kertaan tänä aikana.

Viimeisen uunituksen jälkeen nostin mäskin liedelle ja nostin sen lämpötilan reiluun 70-asteeseen vielä toviksi, ehkä kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Sitten nostin lämpötilaa hiljalleen aina 92-asteeseen asti. Kun lämpömittari näytti 75-astetta maistoin vierrettä ja totesin sen hyvin makeaksi.

Kun lämpötila nousi yli 90-asteen, sammutin lieden ja siirsin kattilan pois kuumalta levyltä. Desinfioin litran rosterimittani (varmaan jokaisessa reseptissä käyttämäni!) kiehuvalla vedellä ja ryhdyin lappamaan mäskiä mehumaijaan. Suoritin pääkäymisen 48h 23,5-asteessa jonka jälkeen lapposin sahdin muoviastiaan ja nostin sen vintille n.5-8 -asteeseen jossa se ehti olla viikon ennenkuin lahjoittelin siitä osan matkaan.

Tästä joulusahdistani tuli mielestäni parasta sahtia mitä olen tähän mennessä tehnyt, olinkin onneni kukkuloilla kun pakkasin pari litran putelia matkaan pariskunnalle joka lähti joulun viettoon rouvan synnyinseuduille Asikkalaan, sahtiseudulle, jossa sitä maistatettiin pitkän linjan sahdinystävillä ja todettiin varsin kelvolliseksi tuotteeksi!

Nyt joulu on lusittu joten heiluttelen karvaisia käpäliäni ja toivotan kaikille blogini lukijoille oikein hyvää (ja sahtirikasta) uutta vuotta 2016!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Duunaridiivat

Olen ollut jälleen pyörällä päästäni nykymenosta, olin niin pyörällä, etten keksinyt jälleen uutta adjektiivia kuvaamaan sitä mitä koen. Onneksi vaimoni avitti ja keksi sanan duunaridiivat.

Vähän taustaa valottamaan tätä surkeaa tilannetta; hyvä ystäväni rakennuttaa omakotitaloa. Rakennustapa on tässä tapauksessa täydellinen vastakohta ns. avaimet käteen -paketille, toisin sanoen talotoimittajalta on tilattu runkopaketti ja runkomiehet, eikä mitään muuta.

Itse päädyin kaverisuhteen ansiosta tontille pyörimään, minähän en ole mikään oikea rakennusmies vaan perinteinen remppareiska, käsistään kätevä kaveri jolla on pakettiauto. Lupauduin jeesaamaan kaveria parissa sisähommassa, lattioiden tekemisessä yms. Enpä kuitenkaan arvannut minkälaisen työmäärän tulisin hoitamaan loppupeleissä..

Runkomiehet tekivät talon harjaan asti väliseinineen kaikkineen, sitten tulivat peltimiehet ja tekivät katot, räystäät, ikkunalaudat sekä kattoturvatuotteet. Kummatkaan edellämainituista eivät kuitenkaan tehneet ikkunapellitysten viistoituksia vaan tämä jäi asiakkaalle.

Ilmastointikaveri oli sangen mukava, hänellä ei ollut diivan elkeitä. Tosin hänkään ei jostain syystä tehnyt koneellisen ilmastoinnin poistoputkelle reikää.

Sisähommien tullessa ajankohtaiseksi loppusyksystä alkoi "jeesaamiseksi" kuvittelemani sarka kasvaa sellaiseksi, että ymmärsin olevani täystyöllistetty factotum, ja suurin syyllinen tähän olivat duunaridiivat.

Putkimiehet vetivät kyllä putket, viemärit ja jakotukit kiltisti. Sitten he häippäsivät jonnekin, muoviputkien päässä killuivat hanakulmat. Kaverini soitteli putkareiden perään jotka vastasivat, että he tulevat takaisin kun hanakulmat on muurattu seinän sisään putkineen! Tässä vaiheessa meinasi (ensimmäisen kerran) tulla itku silmään, sillä putkea oli koko lailla paljon. Ja samoin hanakulmia. Eikä asiaa helpottanut sekään että kulmat pitäisi saada millin tarkkuudella 150mm etäisyydelle toisistaan ja vaakatasoon. Kun putkille ajettiin uria ja hanakulmille piikattiin monttuja tätä ongelmaa pohdittiin tosissaan. Onneksi putkiliike lupasi armeliaasti lainata asennusjigejä joilla hanakulmat sai oikeille etäisyyksille.

Perinteitä kunnioittaen putkarit lainasivat jigit ja sanoivat, että niiden palauttamisella ei ole kiire, sitten he soittivat seuraavana päivänä ja halusivat ne takaisin.

Työmaan suurimmat diivat ovat kuitenkin Herra Sähkäri ja Kuningas Puustelli.

Sähkömies pitää itseään Jumalasta seuraavana ja kaikki muut samalla työmaalla olevat ovat hänen alapuolellaan. Herra Sähkärin arvolle ei myöskään sovi sähköputkien roiloaminen seinän sisään, tai rasioiden uppoasennus, vaan tämäkin asia langetettiin minun harteille.

Ennenkuin olin nähnytkään koko sähköäijää piti minun roilota varmaan puoli kilometriä uraa seiniin jotta kaikki sähköjohdot ja kaapelit saataisiin vedettyä. Ohjeistuksena minulla oli huterat punaiset viivat joita oli vedetty sinne tänne, vähän niinkuin Hessu Hopo olisi piripäissään tägäillyt punaisella tussilla koko torpan täyteen.

Vasta kun olin kolme päivää kontannut läpitunkemattomassa pölyssä roilokoneen terät punaisina hehkuen, minulle kerrottiin että osa viivoista on vain "suunnilleen oikeilla paikoilla" mikä tarkoitti suomeksi samaa kuin "ne on aivan päin helvettiä vedettyä". Lisäksi osa viivoista oli piirretty vain mahdollisia varauksia varten ja olin roilonnut nekin turhaan. Tästä ei tietenkään pahoiteltu laisinkaan. Koko torpan sisäpuoliset johtourat nielaisivat liki sata kiloa tiilitasoitetta...

Sillä välin kun vetelin hiki hatussa kuraa putkien niskaan, ehti Herra Sähkäri pahoitella kuinka hän ei pääse tekemään alaslaskettujen kattojen sisäpuolisia vetoja, koska kattojen runko puuttuu. Runkojen teko oli minun hommani, mutta se oli viivästynyt koska tein seiniin reikiä. Kun sain kattojen rungot valmiiksi, kävi ilmi ettei Herra Sähkärin arvolle sovi kiinnittää kattorasioita. Hän jätti ne roikkumaan ja minä jouduin arpomaan puutavarasta passelit kiinnitykset. Ennenkuin levytin katot umpeen soitin Herra Sähkärille ja sanoin, että jos sopii niin laitan rasiat kiinni vain yhdellä ruuvilla niin hän voi saapuessaan irroittaa sen, kääntää rasiaa ympäri kuten tahtoo ja kiinnittää sen uudelleen. Puhelimessa tämä sopi.

Arvatkaas miten kävi kun Herra Sähkäri tuli työmaalle? Hän ei voinut tehdä mitään koska rasiat oli kiinnitetty ruuvilla..

Kuningas Puustelli on kuitenkin työmaan suurin diiva! Ensiksi Puustelli lähetti koko talon kaikki kaapistot kaksi viikkoa etuajassa syömään tilaa autotallista, täysin sopimuksen vastaisesti. Jos Puustellin kamat olisivat tulleet AJOILLAAN, olisi sisähommat olleet liki valmiit ja kaapit olisi voinut kantaa suoraan keittiöön.

Sitten Puustellin asentaja, jota kutsun Kuningas Puustelliksi ilmoittaa että hän tulee viikon verran etuajassa tekemään ihm...eikun keittiön. Tähän vastattiin, että ei onnistu koska keittiö on vielä maalaamatta ja sen lattia pitäisi tehdä, tähän Kuningas Puustelli vastasi, että hän tulee joko nyt maanantaina tai sitten vasta helmikuussa..

Saimme itkulla kiristettyä, että Kuningas tulisi vasta tiistaina, niin saisimme yötä myöten painamalla kaikki hommat tehtyä. Kunkku tuli kuitenkin maanantaina silmäilemään josko hänelle sopisi sittenkään aloittaa. Ensimmäiseksi hän huomasi, että kaapistot ovat autotallissa:

"Vittu nää kaapithan on täällä!"

Tämän jälkeen hän kiroili sitä, että miksi kaapit ovat autotallissa ja kuinka hän saa ne sieltä. Vastasin aika topakasti, että mikäli Puustelli olisi tuonut kaapit ajoissa, ne olisivat ENSI VIIKOLLA pinnoiltaan valmiissa kyökissä odottamassa.

Kuningas Puustelli puhalsi nenäänsä ja sanoi, että viette ne kaapit keittiöön odottamaan häntä.

Veimme osan kaapeista, emmekä viitsineet mennä tänään töihin laisinkaan. Tasoitemieskin sanoi, että lähtee Tallinnaan hakemaan jouluviinoja koska ei jaksa kattoa näitä "diivailevia elviksiä" töissä.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Sahtia mieli, osa neljä - sahdin nauttiminen

Sahti oli vintilla suunnitellut kaksi viikkoa, mutta ensimmäisen viikon jälkeen totesin liki kaiken hiivan laskeutuneen ja sahdin selkiytyneen niin hyvin, etten raaskinut lapota sitä välillä toiseen astiaan.

Kun sahti oli 12 vuorokautta vanhaa, ryhdyin nauttimaan sitä. Eri ohjeiden mukaan kotitekoinen sahti on parhaimmillaan 10-15vrk ikäisenä joten luotin tähän aikahaarukkaan.

Ensimmäinen lasi itsepantua sahtia!


Sahtini oli vaaleanruskeaa, suutuntumaltaan hillityn maltaista ja kevyesti hiilihapollista, mitään varsinaista poreilua ei ilmentynyt mutta ronskisti lasiin kaadettaessa saatiin pientä kuohua aikaan. Olin aika pettynyt kuinka vähän 10g katajanmarjoja maistui sahdissa - tai sitten en osaa tunnistaa katajanmarjan makua!! Alkoholiprosenttia en viitsinyt tästä mitata, pääasillisesti siksi että minulla ei ole käytössä kunnollista ominaispainomittaria näin matalille tilavuusprosenteille.

Suomalaisen miehen arvostamalla nk. "bärssituntumalla" sanoisin sahtini olevan noin A-oluen vahvuista eli kyllä sillä humalaankin varmasti pääsisi, itse en kuuluisaa sahtinelivetoa saanut kyllä päälle mutta se johtui varmastikin vain sahdin annostelun työläydestä, sahtitonkkani kun oli vintillä josta hain sitä 0,7l viskipullolla aina jääkaappiin!

Suurta hämmennystä aiheutti myös sahdin makuprofiilin muuttuminen lämpötilan mukaan, ne oluet mitä olen Alkosta ostanut eivät ole olleet niin tarkkoja tarjoilulämpötilan suhteen, mutta sahdin kanssa saa hetken jos toisenkin pelata! Suoraan vintiltä noudettu noin neljäasteinen sahti on totaalisen mautonta, muistuttaen maultaan oikeastaan mitä tahansa suodattamatonta ja humaloimantonta pohjahiivaolutta. Tässä lämpötilassa ei sahti edes tuoksu - kauhistuttavaa!

Kahdeksanasteisena sahti on jo parempaa, tuoksussa löytyy estereitä ja fenoleita (suomeksi sanottuna banaania ja härskiintyvää voita) ja maku on tutun sahtimainen. Itse havaitsin sahdin olevan parhaimmillaan jo hieman lämpimänä, 10-11 asteisena, silloin maussa alkavat erottua hienommat nyanssit ja myöskin tuoksu on parhaimmillaan.

Kokeilin sahtia myös eri ruokien kanssa, nyt kun kerran sahtia oli ja en ollut sitä aikaisemmin nauttinut muuten kuin pari pientä maistiaista.

Pikaisen testailun perusteella ainakin jotkin juustot sopivat sahdin kumppaneiksi, voimakassuolainen ja savustettu juusto erityisesti mutta myös herkempi ja rasvaisempi punakittinen Marcaire toimi loistavasti!

Suureksi yllätyksekseni sahti komppasi myös totaalisen mainiosti tulisia grillikanafajitaksia joita valmistan välillä. Ruoka koostuu marketista saatavasta valmiiksi grillatusta transrasvoja tihkuvasta grillibroilerista joka revitään käsin fajitaksien väliin jonne lisätään myös kotitekoista guacamolea, hakattua sipulia, tomaattikuutioita, chilikastiketta ja paistettuja papuja, mielestäni sahti sopi tämän ruoan kanssa jopa paremmin kuin tulisen safkan kaveriksi usein mielletty vetinen bulkkilageri.

Kaiken kaikkiaan sahdin tekeminen ja nauttiminen oli mielekäs prosessi, itseasiassa niin mielekäs että tein sahtia jo toistamiseen. Tällä kertaa kiinnitin enemmän huomiota mäskäyksen lämpötiloihin enkä käyttänyt suodatinpussia mäskin huuhtelun yhteydessä, mutta se onkin jo toisen blogipostauksen aihe hiukan myöhemmin!